perjantai 6. helmikuuta 2009
Fiasko peruskoulussa
Viimeinen koe on ohi ja tarkoituksena vierailla tylyn ruokalassa. Emme kuitenkaan päässeet sinne asti, kun kävelimme aleksis kiven peruskoulun ohi. Se oli virhe. Meihin iski kamala kiusaus vierailla peruskoulun ruokalassa ja leikkiä taas olevansa ala-asteella. Emme kuitenkaan ehtineet kuin kävellä viisi porrasta ylös koulun portaita, kun jäimme kiinni itse teossa ja tästä kaikki vasta alkoi! Emme ilmeisesti näytä tarpeeksi nuorilta ( mikä loppujen lopuksi on ihan huojentavaa). Onneksi saimme soperrettua heikosti valkoisen valheen, jonka jälkeen luikimme rikospaikalta juosten läheiselle spårapysäkille, jossa hyppäsimme kasiin. Tässä rytäkässä Sannin kännykkä katosi mystisesti! Miettiessämme tätä salaperäistä katoamista saavuimme perhokadulle. Synkin ajatuksin ja tyhjin vatsoin suuntasimme kohti tylyn ruokalaa, jossa meitä kohtasi julma totuus: TYLYSSÄ EI ENÄÄ OLLUT RUOKAA! Tyrmistyneinä hoipertelimme katsastamaan viereisen perhon ruokalan menyytä. Hinnat kuitenkin olivat liikaa meille köyhille opiskelijoille. Vaihtoehtoja ei ollut enää jäljellä kuin yksi: ABC. Tiskiltä tilasimme salaatit ja ruisleipää. Sokerina pohjalla ruokaelämyksemme jäi kulinaariseen kokemukseen sokerisäilötystä salaatista ja etikkaliemisestä fetajuustosta. Eli mitä opimmekaan tästä? Peruskouluun ei kannata kenenkään astua jalallaan ilman lupaa!
perjantai 30. tammikuuta 2009
Märsypärsky
Eilen torstaina oli vuorossa Mäkelänrinne. Sisään meneminen pelotti, koska ihmiset katto halveksuvasti (ehkä ne sittenkin näki Helinän kassin?! :D). Sisällä törmäsin yhteen kaveriin, joka neuvo meille ruokalan sijainnin ja kohta törmättiin myös entiseen koululaiseen, joka sano "ei siel enää oo mitään hyvää jäljellä..." Ruoka oli kuitenkin toooooooosi hyvää (kasvissosekeittoa, leipää, salaattia) ja koska ruokala oli tyhjä, saimme olla rauhassa. Ilmapiiri oli tosiaan samaa luokkaa kun Viikissä, mutta vielä monta astetta julmempi. "Mä oon parempi kun sä" -ilme oli helposti luettavissa monien vastaantulijoiden naamasta. Amica näytti kuitenkin tällä kertaa kyntensä, sillä Märskyn ruoka oli kuitenkin parasta mitä olemme saaneet tähän mennessä.
torstai 29. tammikuuta 2009
Vaskivuori(random lukio jossai vantaalla)
Helinä kävi korvaamassa menetettyä torkkelikierrosta Vaskivuoressa vantaalla:) Piti iha vantaalle asti lähteä reissaamaan kohti vantaan musiikkipainotteista laatulukiota.. legendaarinen lukio saa plussapisteitä siisteydestään(olin siellä siis ite seiskalla, ja remontti oli kyl tehny tehtävänsä) ruokala oli kuitenki vieläki aika ahdas ja ruoka ei suoraansanottuna ollu mitenkään kovin herkullista. Eli luotetaan helsingin tasoon! Perunajauhelihalaatikko oli vähä vetistä ja kasvisruoka oli keltaista epämääräistä mössöö..:D Mut salaatti hyvää! Ja rauhaisa tunnelma,Jee!
Nörttikeidas pellon keskellä
Viikin norssin ruoasta oli suht kovat odotukset, onhan siellä Fazer Amica Palmian sijaan... Ruoka ei kuitenkaan eronnut perus kouluruoasta paitsi porkkanaraasteen päällä olevien appelsiinisiivujen ja laadukkaampien perunoiden osalta. Ilmäpiiri oli hygieeninen ja laitosmainen ja vähän liiankin siisti meille taiteilijoille. Ihmiset olivat normaalin näköisiä, joskin muutamat huomattavasti ikäistään ala-asteelaisemman näköisiä... Kasvisruoka ja muu erikoistsydeemi piti hakea kaukaa, siitä miinusta.
Sanni
Sanni
Sibeeelius-lukio
Sibiksen ruokala oli modernimpi kuin rakkaan koulumme.
Pöydät oli kyllä ihan yhtä ahtaasti kiinni toisissaan, mutta ruoan otto- ja jättöpaikassa oli kyllä tilaa. Ilmapiiri ei ollut kovin taiteellinen ja ihmiset oli aika säntillisiä ja siistejä. Ruoka oli peruskamaa ja kasvisruoka oli helposti saatavissa. Ruokala oli valoisa ja ikkunasta näkyi lumiselle Liisankadulle. Ihan jees.
Sanni
Pöydät oli kyllä ihan yhtä ahtaasti kiinni toisissaan, mutta ruoan otto- ja jättöpaikassa oli kyllä tilaa. Ilmapiiri ei ollut kovin taiteellinen ja ihmiset oli aika säntillisiä ja siistejä. Ruoka oli peruskamaa ja kasvisruoka oli helposti saatavissa. Ruokala oli valoisa ja ikkunasta näkyi lumiselle Liisankadulle. Ihan jees.
Sanni
torkkeli
Eka ruokala pummaus torkkelissa. Oli aika siistii, iso sokkeloinen ruokala jossain kellarissa. Kaikki ne maalaukset siel seinissä oli upeita! Oli kyl aika pelottavaa syödä siel, kun oli vaan pari ihmistä syömäs yksin jossain nurkassa, mutta ruoka (siis kasvisruoka) oli hyvää (ei niin vetistä kun siin koulus missä me käydään). Plussaa myös siitä että vegeruoka oli erikseen esillä ja että keittäjät oli ystävällisii. Muutenkin torkkelissa oli hyvä meininki. Ruokalassa kuuli omat ajatukset, mikä on harvinaista, koska yleensä kouluruokaloissa on joku sadan desibelin melu.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Heheeei!
Minäpä nyt siis tein meille tälläsen mahtavan laatublogin. Idea on siis käyttäjillä se, että kierrämme Helsingin lukioiden ruokaloita ja arvioimme niitä. Eli täältä voi sitten vaikka ysiluokkalaiset hakea pönkitystä lukiovalinnalleen... Jee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)